Minä
Olen Matias Koskinen, gospel-laulaja Tampereelta. Lauluharrastukseni alkoi jo 5-vuotiaana, mutta varsinaisesti se alkoi, kun voitin 12vuotiaana kesällä 2003 Laulu on Jees-lastenlaulukilpailun.
Vuonna 2004 tein ensimmäisen oman cd:n nimeltään Kaikki edessä. Se koostuu kokonaisuudessaan lastenlauluista. Myöhemmin sen kaikista biiseistä tehtiin musiikkivideot. Lokakuussa 2006 ilmestyi toinen cd:ni Lähde matkaan. Se on tarkoitettu varkkareille ja siinä on mukana myös pikkuveljeni Julius parilla kappaleella. Lähde matkaan-dvd ilmestyi vuonna 2007 ja siinä on musavideo kaikista Lähde matkaan cd:n kappaleista.
Uusin levyni Kuuleeko kukaan ilmestyi vuoden 2008 marraskuussa. Se on tyyliltään pop/rock musiikkia ja se on ensimmäinen selkeä bändilevyni. Kappaleiden aiheina on evankeliumia, ylistystä, elämänpohdintaa ja hieman rakkauttakin.
Laulamisen ohella olen harrastanut myös näyttelemistä Koulun jälkeen TV:ssä, jota kuvattiin vuosina 2004-2008. Toimin siinä juontajana sekä lauloin usein loppubiisin. Ohjelmaa näytetään keväällä 2010 uusintakierroksena perjantaisin kristilliseltä TV7-kanavalta. Muina harrastuksina voisi mainita vielä basson/kitaran soiton bändissä ja video/valokuvauksen ( ks. http://www.vimeo.com/matiaskoskinen ).
Kuuleeko kukaan musiikki-dvd ilmestyi marraskuussa 2009.
Siinä on musiikkivideo kaikista Kuuleeko kukaan cd:n (Aikamedia 2008) kappaleista.
DVD 15 e, DVD+CD 25 e, myynti krist. kirja- ja nettikaupat
RadioDei:n Kuuleeko kukaan DVD-mainos
UUSI: Katsele Kädelläs suojaat-musiikkivideo juuri ilmestyneeltä DVD-ltä
Kuuntele CD:n ääninäytteet kuvaa klikkaamalla
CD-mainosvideo
RadioDei:n Kuuleeko kukaan CD-mainos
Lehdistötiedote CD:stä, Aikamedia
Lehtiartikkeli CD:stä, RV47/2008
Levyarvio CD:stä, RV51/2008
Tässä tärkeimmät. Viihtykää sivuillani!
